Olen palkittu ja itseoppinut lahtelainen valokuvaaja.
Aloitin valokuvausharrastukseni vuonna 2009, kun sain 15-vuotislahjaksi ensimmäisen järjestelmäkamerani.
Harrastukseni alkuaikoina olin innostunut varsinkin lentokoneiden valokuvaamisesta. Nykyisin pidän enemmän kaupunkikuvaamisesta, varsinkin pimeän aikaan. Pidän siitä, miltä kaupunkien kadut näyttävät sateen jälkeen, kun eri väriset valot heijastuvat kaupungin märiltä kaduilta. Onneksi Etelä-Suomessa riittää paljon pimeää ja märkää aikaa. 
Yritän valokuvatessani löytää aina uusia, tuoreita kuvakulmia. Niinpä aloin katsomaan maailmaa heijastusten kautta, jotka tuovat moneen tuttuunkin kohteeseen aivan uutta mielenkiintoa. Olen niin innostunut heijastuskuvauksesta, että tein tänne nettisivuilleni kokonaan oman sivun pelkästään heijastuskuville.
Lätäkkökuvien lisäksi uusia kuvakulmia tuo vuonna 2020 hankittu drone. Pidän varsinkin suoraan ylhäältä alas otetuista kuvista, koska se tuo esimerkiksi rakennusten ja maaston muodot sekä kuviot hyvin esiin. Myös ilmakuville on oma sivunsa.
Toivottavasti viihdyt nettisivuillani ja pidät kuvistani!
Mitä olen saavuttanut?
Sijoituin toiseksi Digikuva-lehden Pohjoismaiden nuori kyky 2017 -kilpailussa.
Ottamani kuva on ollut kaksi kertaa Kamera-lehden kannessa.
Olen voittanut Metro-lehden järjestämän valokuvauskilpailun.
Useita kuviani on julkaistu sanomalehdissä, kuten Helsingin Sanomissa ja useissa kotimaisissa sekä ulkomaisissa aikakauslehdissä.

Itse valokuvaaja. :) Kovilla pakkasilla saa tällaisia kuvia.
Back to Top